Elämän merkkihetkissä nousee usein esiin yhteisöllisyys. Kun tänään sain jälleen yhden vuoden lisää elettyihin elämän vuosiini, elämäni yhteisöt antoivat kuulua itsestään. Oma perhe, aviomieheni ja poikani, vanhemmat, läheisimmät työkaverit ja ystävät eri puolilta Suomea…
Elämän merkkihetkissä nousee usein esiin yhteisöllisyys. Kun tänään sain jälleen yhden vuoden lisää elettyihin elämän vuosiini, elämäni yhteisöt antoivat kuulua itsestään. Oma perhe, aviomieheni ja poikani, vanhemmat, läheisimmät työkaverit ja ystävät eri puolilta Suomea…
Tämä kaikki on osoittanut jälleen, kuinka onnellinen saan olla: minulla on välittäviä ihmisiä ympärilläni.
Yhteisöllisyys ei ole kuitenkaan nykypäivänä itsestäänselvyys. Menneiden vuosikymmenien vahvat kylä- ja naapuriyhteisöt ovat melkein kadonneet. Perhe- ja ystäväyhteisöt ovat levittäytyneet etäälle – puhelin- ja nettiyhteydet pitävät yhteisöjä kasassa. Nämä ovat silti tärkeitä yhteisöjä.
Kaikilla ei välttämättä ole läheisiä ja ystäviä perheiden hajottua ja ongelmien lisäännyttyä. Osa nuorista voi kokea olevansa yksin lähellä olevasta perheestä huolimatta. Toisaalta, myös ikääntyvät ihmiset vanhainkodeissa voivat kokea samanlaisia yksinäisyyden tunteita, koska he ovat ehkä jo menettäneet läheisensä tai yhteydet ovat vain muuten katkenneet.
Ihminen on sosiaalinen olento, joka kaipaa yhteisöjä ympärilleen. Siksi yhteisöllisyys ja yhteisöt ovat voimavaroja koko yhteiskunnalle. Meidän jokaisen kannattaakin pitää omista yhteisöistämme kiinni.
