Joustavuutta päivähoitomaksuihin?

Share |

Tiistai 11.11.2008 klo 21.19 - Johanna Koivuniemi


Puoltatoista ikävuotta lähestyvä poikamme on kokopäiväisesti hoidossa päiväkodissa. Suunnittelimme, että joulukuussa poikamme olisi vain osan kuusta hoidossa, koska pystymme jonkin verran järjestelemään työvuorojamme. Kuvittelimme, että näin säästämme myös hieman rahaa. Yllätys olikin suuri, kun selvisi, että Mäntsälässä ei ole juuri minkäänlaisia joustoja päivähoitomaksuissa.

Jos lapsi on vaikkapa yhden päivän kuukaudessa hoidossa, silti maksamme täyden päivähoitomaksun. Jos hän ei ole yhtään päivää kuussa hoidossa, joudumme maksamaan "vain" puolet kuukausimaksusta. Jos lapsemme on sairas yli 11 päivää kuukaudessa tai esimerkiksi vuorotyön takia meillä olisi säännöllisesti pienempi hoidon tarve, meille voitaisiin mukauttaa hieman edullisempi maksu.

Vaikka päivähoitomaksuista säädetään valtiotasolla, maksut voivat olla kuntakohtaisesti hyvinkin erilaiset. Suomesta löytyy kunta, jossa päivähoito on täysin maksutonta, kun taas suurimmassa osassa kunnista päivähoidossa on valtakunnallisesti säädetyt maksut. Sen sijaan poissaolopäivien maksut poikkeavat huomattavasti. Jos lapsemme olisi joulukuussa vaikkapa vain yhden päivän hoidossa, Mäntsälässä maksamme tästä päivähoitomaksua 233 euroa, kun taas jossakin toisessa kunnassa maksua voi olla noin kymmenen euroa, koska maksu alenee päivähoitopäivien vähenemisen mukana.

Itse olen sitä mieltä, että päivähoidon on hyvä olla maksullista. En missään tapauksessa kannata ilmaista päivähoitoa, koska mielestäni perheillä tulee olla todellinen ja myös taloudellisessa mielessä edes suurin piirtein tasa-arvoinen mahdollisuus valita lapselleen hoitopaikka kodin tai jonkun päivähoitomuodon väliltä. Tällaista tasa-arvoa ei tällä hetkellä ole lainkaan, koska kotihoidontuki on mitätön eikä kunnassamme toistaiseksi makseta Mäntsälä-lisää. Päivähoidon maksujen suhteen olisin sen sijaan sitä mieltä, että Mäntsälässä tulisi vakavasti pohtia, kannattaisiko päivähoitomaksuihin miettiä joustavuutta juuri päivähoitopäivien lukumäärän mukaan - erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa poissaolopäivät pystytään ilmoittamaan hyvissä ajoin etukäteen.

Avainsanat: blogi, päivähoito, maksut, Mäntsälä-lisä, kunta, joustavuus


Kommentit

22.11.2009 17.21  Terhi

Onkohan tässä tullut joku väärinkäsitys? usemman vuoden on saanut hyvitystä jos hoidossa vähemmän kuin sen 21 päivää kuukaudessa, jakso pitää olla vähintään 3kk ja hoitopäivät pitää ilmoittaa ennakolta.
Löysin sivut kun etsin tietoa kuinka kauan Mäntsälässä on taisteltu kotihoidontuen lisäosasta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini