Koulut ja talous

Share |

Maanantai 21.9.2009 klo 23.00 - Johanna Koivuniemi


Kovaa kohua herättänyt valtuuston kokous on takana. Valtuusto päätti Mäntsälän pitkän tähtäimen kouluverkosta yksimielisesti, mutta monin sanankääntein. Asiasta käytiin pitkään keskustelua. Kuuden koulun lakkauttaminen on kaikesta huolimatta kova juttu. Alakoulujen määrä laskee 17:stä 11:een. Kouluverkkoselvityksen mukaan tehty päätös oli kuitenkin ainoa oikea.

Mäntsälän paikallisissa lehdissä ja valtuustossakin koulukeskustelun terävin kärki kohdistui ehkä Nummisten kouluun. Lasten vanhemmat ovat nostaneet esiin asian hieman valitettavalla tavalla, että valtuutetut ovat pettäneet lupauksensa, koska he eivät ole vielä saaneet uutta koulua. Toisaalta on myös kysytty, miksei niin sanottua ”homekoulurahaa” haettu Nummisten koululle.

Koulun rakentamista varten maankäyttölautakunta, missä itsekin istun, päätti jo keväällä suunnittelutarveratkaisusta. Tästä päätöksestä on kuitenkin tehty valitus. Vaikka rahoitus olisikin, valitus todennäköisesti siirtäisi koulun rakentamista vuodella tai useammalla eteenpäin. Niin sanotun ”homekoulurahan” saamisen edellytyksenä oli, että rakentaminen aloitetaan jo ensi vuoden aikana. Tämä tuskin valituksen vuoksi Nummisissa onnistuisi.

Valtuutettuna on pystyttävä kantamaan vastuuta. On helppoa vaatia asioita ikään kuin raha tulisi jostain itsestään. Kun kunnan taloudellinen tilanne on tikittävä aikapommi, ei päättäjänä ole aina kiva olla – pakko myöntää. Kun ihminen päättää omista rahoistaan, joutuu hän silloin mitoittamaan menonsa tuloihin. Myös yrityksille tarkka taloudenpito on elinehto. Mutta kun tulee tarkastelun kohteeksi kunta tai valtio, sillä nähdään olevan rahaa yllin kyllin.

Kunnalla on lukuisia lakisääteisiä palveluita, joista on pakko huolehtia. Se ei silti tarkoita, että kaikista näistä huolehtiminen toteutetaan täsmälleen samalla tavalla kuin aina ennen. Muutokset kuitenkin herättävät lähes aina vastustusta ja aina muutoskohteita ei halutakaan nähdä tai löytää. Ei-lakisääteiset palvelut ovat niitä, joita kunnan ei ole pakko järjestää. Silti toivon, että kunnissa ei olla niin yksisilmäisiä, että nämä kaikki lakkautetaan.

Ei-lakisääteisessä toiminnassa tai palveluissa voi olla sellaista, joka on hyvinkin ennaltaehkäisevää ja terveyttä edistävää. Säästökohteiden löytäminen ei ole mikään helppo asia.

Avainsanat: koulu, kouluverkko, säästöt, kuntatalous, talous, homekoulut, sivistys, Mäntsälä


Kommentit

22.9.2009 14.39  Maarit Turunen

Kiva, että tästä sai eileisen tiedot lukea kätevästi! Olit osannut asian ytimekkäästi laittaa. Näin se - menot on soputettava tuloihin, ja kouluahna meillä on tarjota, mutta voi olla että matkat pitenee...


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini