Tulin juuri kotiin Mäntsälän kunnan ja seurakunnan järjestämästä itsenäisyyspäivän juhlasta. Aluksi kirkossa oli jumalanpalvelus, minkä jälkeen seurakuntatalolla itsenäisyysjuhla.
Tulin juuri kotiin Mäntsälän kunnan ja seurakunnan järjestämästä itsenäisyyspäivän juhlasta. Aluksi kirkossa oli jumalanpalvelus, minkä jälkeen seurakuntatalolla itsenäisyysjuhla.
Tänä vuonna Suomi on jo 92-vuotias. Vaikka itse olen syntynyt vasta vuosikymmeniä Suomen itsenäistymisen jälkeen, silti Finlandia-hymnin sanat samoin kuin Maamme-laulu tuovat aina kyyneleet ja suuret tunteet mieleen.
Tämä päivä tuo samalla mieleen aina niitä tarinoita, joita nyt vanhainkodissa asuva Leevi-pappani minulle ja sisaruksilleni kertoi. Kuten monet muut aikalaisensa, pappanikin joutui sotaan jo nuorena miehenä, 20-vuotiaana.
Sota-aika oli raskasta, kun viereltä kaatui sotilaita. Mutta kaikkein koskettavimmat olivat ihan yksittäiset sanat… niitä sanoessaan niin papalta, kuin meiltä kuulijoilta, valuivat aina kyyneleet silmistä. Kun tieto vapauttavasta päätöksestä (sodan loppumisesta) oli tullut, ja hän oli aamuyöllä kävelemässä kotia kohti, mielessä tuntui: ”No, täällä sitä kuitenkin ollaan. Voiko tämä olla totta?”
Yksinkertaiset sanat, mutta ne olivat niin täynnä tunnetta, kun pappani ne aina eli uudelleen ja uudelleen. Tämän päivän ihminen ei voi, kuin ihmetellä sitä vastuun ja rakkauden määrää isänmaatamme kohtaan, mitä pappani ja muut hänen aikalaisensa ovat kotimaastamme kantaneet.
