Lomassa on taikaa!

Share |

Sunnuntai 18.7.2010 klo 22:01 - Johanna Koivuniemi


Kesä on kuumimmillaan – samoin kesälomakausi. Kesän ainoa lomaviikko on itselläni takana ja huomenna jatkuvat työt. Tosin tämäkin lomaviikko oli palkatonta, koska aloitin nykyisessä työpaikassani vasta huhtikuun lopussa. Toivoa sopii, että lomaa olisi ensi kesänä hiukan enemmän.

Minulle lomassa on parasta se, että voi viettää kiireetöntä aikaa yhdessä perheen kanssa. Toisaalta rentoutumisen kannalta itselleni on tärkeää se, että olen poissa kotoa, jatkuvien kotitöiden ääreltä.

Tänä vuonna matkailimme ainoastaan kotimaassa. Kävimme loman aluksi tapaamassa lastemme isovanhempia Haapavedellä ja Ilmajoella. Ehdimme tavata matkan varrella myös muutamia ystäviämme. Tiistaina lähdimme jo aamusta ajelemaan kohti Turkua. Ainoa suunniteltu välietappimme oli Rauman Lappi, missä vierailimme ystävänä luona, jota emme olleet tavanneet kolmeen vuoteen. Onneksi todellinen ystävyys säilyy välimatkoista ja harvoista tapaamisista huolimatta. Samaisen vierailun aikana tutustuimme myös ihaniin makuelämyksiin, Lappi-Hunajan tuotteisiin. Siispä suuntasimme auton nokan kohti Lapin Pyörniä ja menimme ostoksille. Tuotteista tarttui mukaan yhtä jos toistakin.

Oli ihanaa ajaa kiireettömästi. Laitilan kohdalla saimme yhtäkkiä päähämme lähteä etsimään Laitilan virvoitusjuomatehtaan limonadeja. Kolmas yritys, joka sattui olemaan K-supermarket, palkitsi etsinnän. Limonadeja tarttui sieltä useampi pullo mukaan. Lapin ja Laitilan tuotteet ovat oivallisia esimerkkejä paikallisen yrittäjähengen työn tuloksista. Lappi-Hunajan tuotteita viedään Saksaan saakka ja laitilalaisen virvoitusjuomatehtaan tuotteita saa muualtakin maasta.

Ajomatka jatkui kohti Turkua. Olimme varanneet kylpylä-hotelli Caribiasta majoituksen kahdeksi vuorokaudeksi perheellemme. Hikinen olo sai meidät kiireesti pulahtamaan kylpylän altaisiin. Lapsemme tykkäsivät pienoiseksi yllätykseksemme valtavasti pulikoinnista altaissa. Itsellemmekin oli täydellisen rentouttava hetki, kun lasten ilo oli käsin kosketeltavaa, eikä tarvinnut kuunnella itkua ja natinaa.

Niin meidän kuin monen muunkin suomalaisperheen kesään kuuluu tyypillisesti jokin huvipuisto tai lomakohde. Meillä se oli tänä vuonna Muumimaailma Naantalissa. Päivä oli polttavan kuuma ja paikka oli tupaten täynnä väkeä. Muumimaailma jäi perheellemme ja lapsillemme pienoiseksi pettymykseksi. Runsaasta väkimäärästä johtuen Muumitaloon tutustuminen oli tukalaa. Toisekseen Muumimaailma ei tarjonnut tekemistä vilkkaalle esikoispojallemme. Kiukuttelu oli jatkuvaa, koska vaarallisilla ja jyrkillä poluilla ja kulkureiteillä ei voinut päästää lasta yksin seikkailemaan. Lapset ovat erilaisia – erilaiset paikat viehättävät erilaisia lapsia. Muumimaailma ei selvästikään ollut meidän paikka.

Turussa tutustuimme pikaisesti tuomiokirkkoon. Turun linnassa kiertelimme pitkään ja tutustuimme mielenkiinnolla historiallisiin huoneisiin tutkaillen historian kulkua samalla opaskirjasta. Vanhempaa poikaamme kiinnosti valtavasti legoista rakennettu Turun linnan pienoismalli, johon oli tarvittu legoja kymmeniä tuhansia.

Turun linnan pihalla syödyn maittavan lounaan jälkeen suuntasimme kulkumme Kupittaan seikkailupuistoon, missä vietimme useamman tunnin yhdessä mieheni tädin ja hänen aviomiehensä kanssa. Seikkailupuisto oli erilaisine kiipeilytelineineen ja lintulampineen meidän poikamme mieleen, ja siellä olisi todennäköisesti viihdytty kauemminkin. On mahtavaa, että Turun kaupunki tarjoaa lapsiperheille tuollaisen paikan, jossa perheet voivat maksuttomasti viettää aikaa. Toki pienellä maksulla olisi saanut osallistua muutamiin lisäpalveluihin.

Torstai-iltana palasimme kotiin, koska lauantaina oli tarkoitus viettää poikiemme syntymäpäivää. Perjantaina taisi olla lomaviikon ainoa stressinpaikka, kun joutui miettimään, miten saa tehtyä kaikki valmistelut. Synttärit sujuivat kivasti. Itse voinen sanoa lomaviikkoni olleen onnistunut, koska minusta tuntuu, kuin olisin ollut vuoden poissa työpaikaltani. En millään saa mieleeni, mitä olen mahtanut tehdä töissä reilu viikko sitten. Lomalla on tärkeää rentoutua ja itse koen kyllä rentoutuneeni:=).

Avainsanat: blogi, loma, Turku, historia, vapaa-aika, Muumimaailma


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini