Ei tehdä eri sakkeja

Share |

Torstai 10.7.2014 klo 22.42 - Johanna Koivuniemi


Lapsi tulee itkien sisään: ”nuo toiset ei ottanu mua mukaan leikkiin”. Vanhempana on välillä neuvoton, kun ei tiedä, pitäisikö tällaiseen asiaan puuttua vai ei? Välillä oma lapsikin sanoo kaverilleen, että ”ollaan me kahdestaan”, jolloin joku toinen lapsi saattaa jäädä tai jätetään pois leikeistä.

Lasten kaverisuhteet, ja miksei sisarussuhteetkin, tuntuvat aiheuttavan päänvaivaa aika usein vanhemmalle. Vanhempana joutuu muistuttamaan lapselleen, että kaikki lapset otetaan mukaan leikkiin ja toisten mielipiteet pitää ottaa huomioon, eikä rakenneta ”eri sakkeja”.

Tästä tuntuu olevan vain pieni matka kiusaamiseen. Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Folkhälsanin muutaman vuoden takaisen ”Kiusaavatko pienetkin lapset?” –julkaisun mukaan yleinen kiusaamisen muoto on ryhmästä ja/tai leikeistä poissulkeminen. Sitä ei välttämättä koeta kiusaamiseksi, mutta se on sellaista, mistä lapselle tulee paha mieli. Julkaisussa korostetaan tapakasvatusta, jolla opetetaan lapselle toisten ihmisten kunnioitusta, ja kuinka toiselle ihmiselle puhutaan. Se on meidän vanhempien yksi tärkeä tehtävä kasvattajina. Lapsi vasta opettelee empatiataitoja, asettumista toisen ihmisen asemaan ja toisen tunteiden ymmärtämistä. Ehkä tämän päivän yhteiskunnassa ei olisi haitaksi meille aikuisillekaan palauttaa mieliin empatian ja toisten ymmärtämisen kykyjä.

Lapsi osaa jo sanoa, kuka tai ketkä ovat hänen parhaat kaverinsa. Kuitenkin on tilanteita, kun lapsi saattaa kokea, ettei ole ketään kaveria – leikkikaveriksi kelpaakin kuka tahansa. Tällöin tuleekin herkästi ongelmia, jos paras kaveri jostain ilmaantuukin – herkästi silloin toinen kaveri jää.

Vanhemmat eivät liiaksi voi korostaa lapsilleen toisista välittämistä, huolehtimista ja huomioon ottamista. Ei tehdä eri sakkeja, eikä jätetä sisaruksia tai toisia kavereita leikin ja yhteisen tekemisen ulkopuolelle!

Avainsanat: lapset, kaverit, ystävyys, vanhemmuus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini