Ikääntyvien hyvinvointi on varsinkin vaalien alla kuuma puheenaihe. Tällöin korostetaan, että ikääntyvistä ja heidän hoidostaan tulee pitää huolta sekä muistutetaan kasvavasta iäkkäiden määrästä. Eri strategioissa korostuu vahvasti ikääntyvien kotona asumisen tukeminen. Usein kaikki jää kuitenkin tähän ja oletetaan asioiden kuin itsestään muuttuvan haluttuun suuntaan.
Ikääntyvien hyvinvointi on varsinkin vaalien alla kuuma puheenaihe. Tällöin korostetaan, että ikääntyvistä ja heidän hoidostaan tulee pitää huolta sekä muistutetaan kasvavasta iäkkäiden määrästä. Eri strategioissa korostuu vahvasti ikääntyvien kotona asumisen tukeminen. Usein kaikki jää kuitenkin tähän ja oletetaan asioiden kuin itsestään muuttuvan haluttuun suuntaan.
Hyvän ikääntymisen turvaaminen on suuri haaste. Eri puolilla Suomea on jatkuvasti pitkät jonot laitoshoitoon samalla, kun olisi voimakas tahtotila purkaa laitospaikkoja. Koko ajan kasvava muistisairaiden, mielenterveysongelmaisten ja yksinäisten ikääntyvien määrä lisää valtavasti paineita laitoshoidolle ja ympärivuorokautisille asumispalveluille. Onko tässä yhtälössä mahdollisuutta sille, että kotona asumista pystyttäisiin lisäämään? Millä keinoin päästään siihen, että suurin osa ikääntyvistä pystyisi asumaan elämänsä loppuun asti kotonaan?
Tuskin kenelläkään on antaa valmiita vastauksia näihin kysymyksiin. Silti en voi olla nostamatta esiin antia tämän viikkoisesta koulutuksesta, mihin sain Tampereella osallistua. Kulttuurin myönteisistä vaikutuksista terveydelle ja hyvinvoinnille on puhuttu useita vuosia. Myönteisiä tutkimustuloksia ei ole juurikaan hyödynnetty lukuunottamatta yksittäisiä kokeiluja. Vanhainkodeissa on käytännössä huomattu erilaisen viriketoiminnan myönteiset vaikutukset ikääntyvien mielenterveyteen. Tampereella oli kokeiltu jopa sirkustaiteen hyödyntämistä iäkkäiden hoidossa. Miten tätä saataisiin hyödynnettyä kotona asuvien iäkkäiden hoidossa? Ja jos asiaa ajatellaan koko väestön kannalta, kuinka terveyttä edistävä kulttuuri saataisiin jo nuorempien ihmisten elämään paremmin?
Toinen pitkään tunnettu terveyttä edistävä tekijä on liikunta. Erityisesti lihaskuntoa parantavan liikunnan on todettu lisäävän iäkkäiden toimintakykyä ja ehkäisevän laitoshoitoon siirtymistä. Esimerkiksi säännöllisellä kuntosaliharjoittelulla ikääntyvät ovat päässeet eroon aikaisemmin käyttämistään apuvälineistä, kun lihaskunto on parantunut. Ikääntyvien yleisin tapaturmien syy on kaatuminen, joka aiheuttaa runsaasti sairaalahoitoa. Vaikka lihaskunnon paranemisen yhteydestä parempaan toimintakykyyn on selkeä näyttö, käytännössä tämä ei näy. Harva iäkäs ja miksei nuorempikin huolehtii lihaskunnostaan. Vähäinen kysyntä näkynee myös iäkkäiden kuntosaliryhmien ja muiden liikuntaryhmien määrässä. Näkyykö iäkkäiden vähäinen arvostus myös siinä, ettei heihin olla kiinnostuneita satsaamaan tässä asiassa?
Monella iäkkäällä lihaskunto on päässyt rapistumaan jo sen verran, että yksin liikkumaan lähteminen pelottaa. Varsinkin talvella on pelko kaatumisesta, mikä saattaa estää ulosmenon kokonaan.Omaiset ja läheiset, vapaaehtoistyöntekijät ja hyväntahtoiset naapurit ovat kullanarvoisia. Nykymaailmassa kuitenkin vapaaehtoistyöntekijöiden määrä on hyvin pieni, omaiset asuvat satojen kilometrien päässä tai eivät muuten välitä ja naapurit tuskin tuntevat toisiaan. Olisiko yhteiskunnan asenneilmastoa mahdollista muuttaa? Voisimmeko välittää enemmän toisistamme?
Huhtikuun 19. päivä alkaa Ikäinstituutin liikkeelle laittama haastekampanja: ”Vie vanhus ulos”. Siinä olisi meille yksi mahdollisuus tehdä vähän hyvää.
