Lapsilisäkö ongelmien syy?

Share |

Sunnuntai 4.11.2012 klo 13.11 - Johanna Koivuniemi


Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubakin kannanottoa lapsilisien poistamisesta on uutisoitu kaikissa medioissa. Schubak esitti lapsilisien poistoa sillä perusteella, että ”ne tukevat huonomman aineksen lisääntymistä”, ja hänen mielestään on turha ihmetellä, miksi täällä on huumeriippuvaisina syntyviä lapsia ja huostaanottoja alkoholistivanhemmilta. Lisäksi Schubakin mukaan lapsilisät lisäävät syrjäytymistä, sillä ne kannustavat perheitä hankkimaan lapsia huolimatta siitä, onko perheellä mahdollisuuksia ottaa vastuuta lasten kasvattamisesta.

Kannanotto on mielestäni järjetön, enkä liene ajatukseni kanssa yksin. Loppuisivatko lapset köyhimmistä perheistä, jos ei lapsilisää olisi? Tälläkin hetkellä suurin osa maailman lapsista syntyy köyhimmissä maissa ilman, että yhteiskunta maksaa lapsilisää. Vaikka lapsilisän tarkoituksena on kaiketi ollut parantaa perheen toimeentuloa ja lisätä syntyvyyttä, kuinka moni perhe hankkii lapsia sillä perusteella, että saisi lapsilisää? Joskus vuosia sitten entistä huumeidenkäyttäjää kuunnelleena törmäsin toki tähänkin ajatukseen, että huumejengeissä hankittiin lapsia siksi, että niistä saatiin rahaa. Jos tämä viimeksi mainittu ajatus on kannanoton takana, voi silti kysyä, voiko tämä yksi ongelmia aiheuttava marginaaliryhmä olla kuitenkaan syy lakkauttaa lapsilisäjärjestelmää.

Viime vuosina on runsaasti puhuttu lapsiperheköyhyydestä, mikä on lisääntynyt Suomessa ja on todellinen ongelma. Suuri pitkäaikaistyöttömyys, mielenterveys- ja sosiaalisten ongelmien lisääntyminen samalla, kun elämisestä on kaikella tapaa tullut kalliimpaa, aiheuttaa isolle osalle suomalaisista ongelmia. Tutkimustuloksia löytyy siitä, että mitä heikompi perheen taloudellinen tilanne on, sitä todenäköisemmin nuori on osallistunut rikoskäyttäytymiseen.

Mikä olisi lapsilisien lakkauttamisen vaikutus: vähentäisivätkö ne oikeasti lasten syrjäytymistä vai lisäisivätkö ne pikemminkin sitä, kun jo entisestään heikoilla olevilta otettaisiin pois tulonsiirtoja. Olisi myös kiintoisaa tietää, onko Schubak oikeasti sitä mieltä, että lapsilisät ratkaisevat, hankitaanko perheeseen lapsia vai ei? Mielestäni alkoholismi- ja huumeperheiden ongelmiin tulisi puuttua entistä hanakammin siinä vaiheessa, kun lasta perheeseen odotetaan. Siinä lienee vielä terästämisen varaa.

Avainsanat: blogi, lapsilisät, Saul Schubak, kokoomusnuoret, lapsiperheet, köyhyys, huumeet, alkoholi


Kommentit

4.11.2012 13.31  Tuuli Tamminen-Syrjälahti

Olen nin samaa mieltä. Diakoniatyössä näkee, miten tärkeä lapsilisä on vähävaraisille perheille. Että saisi edes pitää katon pään päällä ja hankituksi lapsille ruokaa ja vaatteita. Nykyään lapsiperheillä ainakin maalla pitää olla melkein pakosti myös auto, jolla lapsia kuljetetaan hoitoon tai harrastuksiin. Monilla perheillä ei ole yhtään meoerää, mistä karsia. Löysät, kuten lehtien tilaukset yms. on jo jätetty ajat sitten.Vaatteet ostetaan kirppiksiltä. Lomamatkoja ei tehdä. Silti sähkölaskujen, vuokrien yms kanssa mennään nipin napin ajantasalla.
Mä en voinut tuota Schubakin mielipidettä käsittää mitenkään päin vaikka kuinka käänsin. Ihan järjetöntä puhetta.

6.11.2012 23.17  Taija Haapasaari

Aivan järjetön kommentti häneltä. Olen täysin samaa mieltä Johannan ja Tuulin kanssa, itsekin pitkään sosiaalityötä tehneenä tiedän myös asioiden todellisen puolen.
Onneksi on sosiaaliturva, koska esim. lapsilisäpäivänä perheet hankkivat usein ruokaa enemmän, maksavat lainaa, laskuja tms.välttämätöntä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini