Ajatuksia kuntavaalien alla

Share |

Maanantai 6.3.2017 - Johanna Koivuniemi


Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on kuulunut omaan elämääni koko aikuisiän - ainakin jollakin muotoa. Mielestäni vaikuttamista kuntatasolla ei tehdä vain kunnanvaltuutettuna - keskeisiä vaikuttajia kuntatasolla on paitsi jokainen kuntalainen - myös erilaiset järjestöt. Pystymme vaikuttamaan elinympäristöömme ja siihen, mitä kotikunnassamme tapahtuu, hyvin monilla tavoilla, jos haluamme erilaisia keinoja käyttää.

Itse olen asunut Kauhajoella reilun kuuden vuoden ajan. Vaikka en ole syntyperäinen kauhajokinen, koen, että toimimalla erilaisissa järjestöissä, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kauhajoen yhdistyksessä sekä Suupohjan Suomi-Venäjä-seurassa, olen pystynyt kotiutumaan paikkakunnalle erinomaisen hyvin sekä solmimaan erilaisia verkostoja niin kotikunnassa kuin koko maakunnassa. Lisäksi lasten koripallo- ja salibandyharrastukset ovat tuoneet uusia tuttavia kauhajokisessa harrastusmaailmassa sekä antaneet monia uusia elämyksiä. Olen kokenut, että järjestötyöllä pystyy vaikuttamaan paljon siihen, millaista toimintaa meillä täällä Kauhajoella on. Yllättävän monet toiminnot nimittäin toimivat vapaaehtoisvoimin.

Mietin pitkään, onko minulla järjestötyön lisäksi annettavaa vielä kauhajokiseen kunnallispolitiikkaan. En ole mikään keltanokka vaikuttajana, vaan minulla on entisestä kotikunnastani kokemusta niin valtuusto- kuin lautakuntatyöskentelystä. Niin kokouskäytännöt kuin asiaosaaminen monelta saralta ovat aika hyvin hanskassa, eikä esiintyminenkään enää entisaikojen tapaan pelota. Pienten lasten vanhempana joutuu silti aina arvioimaan omaa ajankäyttöään, että mihin on järkevää resurssejaan satsata.

Mutta yhteiskunnassa on tapahtumassa suuria muutoksia. Sote-uudistus on muuttamassa koko kuntakenttää. Ikääntyneiden määrän kasvu haastaa kunnat ja kaupungit. Koen, että minulla on työni kautta näkemystä näiden asioiden eteenpäin viemisestä. Lisäksi lapsiperheiden arkea elävien ääni jää aika usein sivuun päätöksenteon tuoksinassa. Silti juuri lapset ja nuoret ovat niitä, joiden tulevaisuutta me rakennamme tämän päivän päätöksillä.

Siksi - päätin olla käytettävissä!

Avainsanat: kunnallisvaalit, kunta, kaupunki, valtuutettu, ehdokas, hyvinvointi


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini