Elämää palveluviidakossaKeskiviikko 15.10.2008 klo 18.25 - Johanna Koivuniemi Osallistuin tänään Hyvä Vanhuus -koulutukseen Helsingissä. Koulutuksessa Kuopion yliopiston professori Raimo Sulkava esitti meille hätkähdyttävän piirroskuvan ikääntyvien palveluviidakosta. Vaikka todellisuudessa tiedetään, että eri palveluita ja tukia haetaan ja saa eri toimistoista ja paikoista, vasta tuo kuva näytti toteen, millainen viidakko palvelujärjestelmämme on. Osa asioista hoidetaan terveyskeskuslääkärien tai terveydenhoitajien kautta, osa sosiaalitoimiston tai kansaneläkelaitoksen kautta. Lisäksi ovat muut viranomaiset ja palveluja tarjoavat tahot. Kenelläkään ei ole kokonaisvastuuta palveluista ja tuista. Tämä huolestuttaa erityisesti ikääntyvien osalta. Heillä tiedonhankintataidot eivät ole välttämättä yhtä hyvät kuin nuoremmilla. Toisaalta heillä ei ole tiettyä, tuttua yhteistyötahoa, kuten vaikkapa perheillä lastenneuvola ja työikäisillä taas työterveyshuolto. Palvelujärjestelmän monimutkaisuus ja erilaiset täytettävät hakulomakkeet ja jopa tieto olemassa olevista tukimuodoista voivat hankaloittaa kaikenikäisten ihmisten pääsyä heille kuuluvien tukien piiriin. Eräs esimerkki tällaisesta on omaishoidontuki - sitä pitää ymmärtää itse hakea. Nykytilanne ei ole hyväksyttävä. Kunnissa tulisi vakavasti pohtia, mikä olisi se taho, jonka kautta tietoa ja tukea olisi mahdollista välittää ikäihmisille. Olisiko se ikääntyvien kohdalla vanhusneuvola? Voisiko palvelu- ja tukiverkosto olla löydettävissä yhdestä nettiosoitteesta tai puhelinnumerosta? Tämä on mielestäni asia, johon tulee löytää ratkaisu! |
Avainsanat: blogi, vanhuus, palvelut, vanhusneuvola, koulutus |
Johanna Koivuniemi - Sinun asian ajajasi!