Kun äiti joutui sairaalaan

Niin minä kuin monet muutkin ihmiset suunnittelemme elämäämme viikkoja, kuukausia ja vuosiakin eteenpäin. On lapsen saattamista esikouluun vievälle linja-autolle, on yhden lapsen päiväkerhoa ja erilaisia omia menoja. Mies on töissä, kun minä hoidan lapsia kotona päivät. Myös lapsen syntymän hetkelle on hoitokuviot mietitty jo valmiiksi.

Yhtäkkiä oma olo huononee, verenpaineet nousee ja kolmen lapsen äitinä joudun sairaalaan. Sairaalassaoloaika ei olekaan se ennalta olotettu neljä-viisi päivää, vaan sairaalassa pitääkin maata jo pari viikkoa ennen lapsen syntymää.

Tilanne on haasteellinen. Mies ei pysty niin vain jättämään työntekoa sikseen, vaan jostain on löydettävä lapsille hoitaja. Onneksi on isovanhemmat, jotka asuvat suhteellisen lähellä, mutta joillekin päiville on pako soittaa hoitaja muualta. Suurin osa tutuista on työeämässä ja kotona olevilla tutuilla on omatkin lapset hoidettavana. Kaupungilla ei ainakaan heti pystytä pikaisella aikataululla järjestämään hoitopaikkaa. Onneksi Kauhajoen perhetuvalta löytyy yhdeksi päiväksi hoitopaikka.

Lapsille tilanne on vaikea, kuten äidillekin. Lapset kysyvät joka ilta puhelimessa: ”Äiti milloin sinä tulet kotiin?” Äidin ei auta vastata muuta kuin kyyneleet silmissä: ”Ei äiti tiedä.” Sairaalassa oloaikaa ei äiti itsekään tiedä etukäteen, kun sitä jatketaan päivä-pari kerrallaan. Ei auta muuta kuin odottaa.

Tilanne tuskin on ainutlaatuinen, mutta joka kerta on äidille varmasti yhtä vaikea.

Johanna
Blogiteksti on kirjoitettu sairaalassa ruutuvihkoon 11.9.2013, jonka mieheni on lisännyt blogisivulle.