Kun äiti joutui sairaalaanKeskiviikko 11.9.2013 klo 20.53 - Johanna Koivuniemi Niin minä kuin monet muutkin ihmiset suunnittelemme elämäämme viikkoja, kuukausia ja vuosiakin eteenpäin. On lapsen saattamista esikouluun vievälle linja-autolle, on yhden lapsen päiväkerhoa ja erilaisia omia menoja. Mies on töissä, kun minä hoidan lapsia kotona päivät. Myös lapsen syntymän hetkelle on hoitokuviot mietitty jo valmiiksi. |
1 kommentti . Avainsanat: äitiys, lapsi, perhe, sairaala, raskaus, esikoulu, päiväkerho, suunnittelu, syntymä |
Perhekerhot tärkeitä äitien jaksamiselleSunnuntai 23.8.2009 klo 21.23 - Johanna Koivuniemi Koulujen alku on käynnistänyt syksyn. Samalla ovat avanneet ovensa myös erilaiset kerhot. Mekin olemme ehtineet tälle syksylle käydä jo Mannerheimin lastensuojeluliiton Kellokosken yhdistyksen perhekahvilassa Nallentuvalla sekä Tuusulan kunnan järjestämässä Vauvalassa Kellokosken perhekeskuksessa. Tulevana keskiviikkona kokoontuu ensimmäisen kerran myös seurakunnan perhekerho Hyökännummen kerhotalolla. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, perhe, perhekerhot, MLL, äitiys, vanhemmuus, Mäntsälä, Tuusula, kunnallinen päätöksenteko |
Äidit politiikassaTorstai 30.7.2009 klo 11.25 - Johanna Koivuniemi On ollut ihmetystä herättävää lukea viime aikoina niin pää- kuin mielipidekirjoituksia, joissa pohditaan tuoreen europarlamentaarikko Riikka Mannerin raskautta ja sitä, olisiko siitä pitänyt kertoa jo aiemmin jne. Työelämän suhteen kaikki korostavat, että raskaus ja perheen perustaminen eivät saa vaikuttaa työpaikan saantiin, eivätkä ne saa olla syrjintäperusteita. Lainsäädäntö estää syrjinnän raskauden perusteella. Mielenkiintoista on nyt, kuinka piilosovinismi ja ihmisten todelliset ajatukset nousevat pintaan, kun on kysymys politiikasta ja luottamustoimista. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, äitiys, vanhemmuus, politiikka, työelämä, Euroopan parlamentti, Riikka Manner, sovinismi, tasa-arvo |
Äidin tunteetLauantai 20.6.2009 klo 21.21 - Johanna Koivuniemi Lapsen odotuksen viimeiset viikot ovat aina jännityksen, odotuksen ja uuteen valmistautumisen aikaa. Kaikki tulevan pienokaisen tarvikkeet vaatteista sänkyyn ja vaunuihin pyritään laittamaan hyvissä ajoin valmiiksi. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, äitiys, lapsi, synnytys, perhe, sairaala |
Päiväkoti vai koti?Perjantai 19.9.2008 - Johanna Koivuniemi Olimme eilen päiväkodin vanhempainillassa. Se palautti taas hyvin mieleen, että vuoden ja kahden kuukauden ikäinen poikamme on nuorin lapsi päiväkodissa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, päivähoito, työ, lapsi, flunssa, kotiäitiys, ura |
Johanna Koivuniemi - Sinun asian ajajasi!