Kylät ja yhteisöllisyys muutoksen kourissa

Share |

Lauantai 12.9.2009 klo 18.26 - Johanna Koivuniemi


Niin Mäntsälässä kuin monessa muussakin kunnassa ollaan käymässä tai käyty vilkasta keskustelua kyläkoulujen kohtalosta. Keskusteluissa koulujen lakkauttaminen nähdään samalla kyseisten kylien kuolemana. Usein koulut ovatkin viimeisiä palveluita, joita itse kylillä on, koska kyläkaupat ovat hävinneet kyläkuvista jo aikaa sitten.

Onko kylillä merkitystä nykypäivän ihmisille? Kylä-käsitteeseen liitetään usein onnellisia muistoja lapsuudesta, synnyinkodista. Jossain kylissä voi olla yksi tai kaksi tapahtumaa vuodessa kylätoimikuntien tai muiden järjestöjen järjestämänä. Näillä tapahtumilla ei kuitenkaan enää ole sellaista merkitystä – yhteisöä yhdistävänä tekijänä - kuin joskus ennen.

Myös kylät yhteisöinä ovat vain varjo entisestä. Saattaa olla, että suurin osa kylässä asuvista ihmisistä ei ole missään tekemisissä toisten kyläläisten kanssa.

Ihmisten elinpiiri on laajentunut, kun auto on lähes jokaisessa taloudessa. Harrastamisen mahdollisuudet eivät enää rajaudu omaan kylään tai edes omaan kuntaan. Suvut ovat hajaantuneet ympäri Suomen ja jopa ympäri maailman.

Ihmisten jokapäiväistä elämää ja harrastamista ohjaavat nykyisin huomattavasti kyläyhteisöä enemmän omat kiinnostuksen kohteet ja elämäntilanteet. Toisia kiinnostaa jalkapallo, toisia pianonsoitto, äitiyslomalla olevat äidit haluavat tavata muita äitejä. Tällaiset tekijät vetävät samanhenkisiä ihmisiä yhteisöihin. Muut tekijät kuin kyläyhteisö toimii ihmisiä yhdistävänä siteenä. Omasta kylästä ei enää välttämättä löydy ”sielunkumppania”, jonka kanssa voi jakaa ajatuksia arjesta.

Tuskin kukaan tietää, onko kylillä yhteisöinä tulevaisuutta. Tosiasia lienee se, että kun ihmisillä on mahdollisuuksia valita, suurin osa heistä tekee ja harrastaa sitä, mikä heitä kiinnostaa – suurin osa ei mene johonkin harrastuskerhoon vain sen takia, kun se järjestetään omalla kylällä. Koulujen lakkauttaminen ei välttämättä vaikuta millään tavalla kylän elämään - suurin osa kylien kuolemaa asiassa perusteena käyttävistä ihmisistä ei ole tähänkään asti osallistunut kylätapahtumiin.

Kylä voi elää tai olla elämättä – oli siellä koulu tahi ei.

Avainsanat: Mäntsälä, kylä, yhteisö, yhteisöllisyys, harrastaminen, koulu, kyläkauppa, kunnallispolitiikka.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini