Muuttoa muuton perään

Muutimme perheen kanssa vuodenvaihteessa Mäntsälästä Kauhajoelle. Syyskuussa tapahtuneen asunnonmyynnin jälkeen perheemme asuminen on ollut ”vähän sitä sun tätä”. Ensiksi asuimme Mäntsälässä pienessä vuokra-asunnossa kolmisen kuukautta poikien kanssa miehen työskennellessä ja asuessa pääosin jo Kauhajoella. Vuodenvaihteessa muutimme Kauhajoelle vuokra-asuntoon – jälleen ajatuksella ”väliaikaisesti”.

Aikuiselle jatkuva muuttaminen on varmasti aina yhdenlainen stressin aihe. Tavaroiden jatkuva kasaaminen laatikoihin ja pusseihin ja jälleen taas niiden purkaminen on aikaa vievää touhua, joka ei voi olla heijastumatta perheen arkeen. Ja kun tämä kaikki tapahtuu vielä normaalin työelämän ohella, arki tuntuu raskaalta. Meidän perheen nykyinen elämä onkin elämistä erikokoisten muovi- ja pahvilaatikoiden keskellä, kun kaikki seinänvierustat ovat varattuna tavaroille, joille ei väliaikaisesta pienestä asunnosta löydy tilaa. Muutto aiheuttaa väistämättä muutoksia moniin asioihin elämässä. Muuton myötä on löydettävä lapsille hoitopaikat, selvitettävä paikkakunnalta neuvoloiden ja muiden elämässä tarvittavien palveluiden antajat. Uusien harrastusten ja uuden ystäväpiirin etsiminen jää myöhempiin aikoihin. Kun uudella paikkakunnalla kaikki on uutta, on elämä ainakin meillä alkuun pelkkää työtä ja hoitoa, kun ei oikein tiedä, mihin illalla lähtisi.

Henkisesti muuttaminen ja jatkuvassa muuttotilanteessa eläminen on raskasta aikuiselle, mutta se vaikuttaa olevan raskasta myös lapselle. Reilu kolmevuotias poikamme Juho puhuu jatkuvasti, että meillä ei ole kotia. Hänen mielestään kotimme on edelleen Mäntsälässä. Jatkuva sekasorto ja se, kun millekään tavaralle ei ole omaa paikkaa, uuvuttanee myös lasta. Puhuessaan kavereistaan Juho puhuu aina Mäntsälässä asuvista kavereistaan, joita hän ei ole tavannut viimeiseen neljään kuukauteen. Kun uusia ihmissuhteita on tullut hänen elämäänsä, Juho ei ole voinut syrjäyttää näillä uusilla ”kavereilla” entisiä kavereita mielestään. Jatkuvasti Juho on vastannut äidin kysymykseen, että ei hän ole mun kaveri. Äidin onneksi tällä viikolla Juho on ensimmäistä kertaa sanonut, että hoitokaveri Mikko on hänen kaverinsa. Nyt Juholla on kolme kaveria, yksi täältä ja kaksi entisestä naapurustosta Mäntsälästä. Silti Juho ikävöi usein, että hänellä ei ole täällä kavereita. Se on surullista kuultavaa äidille.

Mutta onneksi varsinainen muuttovaihe ei yleensä ajallisesti kestä kovinkaan pitkää aikaa. Meillä tämä vaihe on pitkittynyt väliaikaisissa asunnoissa asumisen myötä, kun uutta kotia ei ole vielä löytynyt. Toivottavasti lapsemme voisivat tuntea jälleen pian, että heillä on koti.