Muuttoa muuton perään

Lauantai 15.1.2011 - Johanna Koivuniemi

Muutimme perheen kanssa vuodenvaihteessa Mäntsälästä Kauhajoelle. Syyskuussa tapahtuneen asunnonmyynnin jälkeen perheemme asuminen on ollut ”vähän sitä sun tätä”. Ensiksi asuimme Mäntsälässä pienessä vuokra-asunnossa kolmisen kuukautta poikien kanssa miehen työskennellessä ja asuessa pääosin jo Kauhajoella. Vuodenvaihteessa muutimme Kauhajoelle vuokra-asuntoon – jälleen ajatuksella ”väliaikaisesti”.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muutto, asunto, koti, stressi

Yksin!

Lauantai 20.11.2010 klo 23.47 - Johanna Koivuniemi

Viimeisten vajaan kahden kuukauden ajan olen viettänyt viikon arkipäivät yksin kahden pienen lapseni kanssa, kun mieheni lähti töihin neljän tunnin ajomatkan päähän. Päätöksen tekeminen perheemme tulevasta asuinpaikasta ei ollut kummallekaan meistä vanhemmista helppo, ja asiassa jouduttiin tekemään kompromisseja. Halu jatkaa omassa suhteellisen uudessa työpaikassani oli vahva, mutta usko omaan jaksamiseen viikkoleskenä oli myös aika vahva. Siksi päätimme tehdä tilapäisjärjestelyn, että asumme viikot eri paikkakunnilla ja olemme koko perhe yhdessä vain viikonloppuisin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, perhe, muutto, kunnallispolitiikka