Inhimillinen vanhuus

Iästä riippumatta jokainen meistä haluaa olla "oman elämänsä herra". Haluamme päättää omasta elämästämme ja olla itsenäisiä - selviytyä asioista omatoimisesti mahdollisimman pitkään. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä haavoittuvaisempia olemme edellä mainittujen asioiden suhteen. Terveyden ja toimintakyvyn iän ja sairauksien myötä heikentyessä yleensä myös riippuvuus yhteiskunnan järjestämistä palveluista ja tuista kasvaa.

Suomessa ikäihmisten määrä kasvaa lähivuosina nopeasti. Yli 85-vuotiaita seniorikansalaisia arvioidaan vuonna 2010 olevan noin 104 000 henkeä ja vuonna 2020 jo noin 130 000 henkeä. Tämä ikäryhmä kuvastaa sitä rajua muutosta, mikä koko maan väestörakenteessa tapahtuu.

Ikäihmisten palveluihin ja niiden kehittämiseen on siis lähivuosina uhrattava aikaa ja resursseja paitsi valtion, mutta myös kuntatasolla. Tärkeimpiä kysymyksiä, mihin kunnissa on syytä kiinnittää huomiota, ovat henkilöstön riittävyys ja saatavuus, palveluiden kirjo ja laatu. Jokainen näistä mainituista osa-alueista liittyy toisiinsa muodostaen kokonaisuuden, jonka varassa ikäihmisten erilaiset tarpeet huomioidaan ja hoidetaan.

Osallistuin viime viikolla Hyvä Vanhuus -koulutukseen, missä professori Raimo Sulkava esitti hätkähdyttävän piirroksen ikääntyvien ihmisten kohtaamasta palveluviidakosta. Piirroksessa oli kymmeniä erilaisia palveluita ja tukimuotoja, jotka ikääntyville kuuluvat. Osa asioista hoidetaan Kelan tai sosiaalitoimiston, osa lääkärien ja terveydenhoitajien kautta. Yhdelläkään taholla ei kuitenkaan ole kokonaisvastuuta palveluista tai tukimuodoista.

Yhteiskunnan palveluiden tavoitteenahan on helpottaa jokapäiväistä elämäämme. Nykyisin vallitseva palvelu- ja tukiviidakko ei välttämättä toteuta tätä tavoitetta. Se on huolestuttavaa.

Ikääntyvien kuntotaso on tänään parempi kuin vielä pari vuosikymmentä sitten. Tästä huolimatta dementia, diabetes ja mielenterveyshäiriöt ovat tutkimusten mukaan ikäihmisillä yleisiä. Myös yksinäisyys on kasvava ongelma.

Suomalainen terveysjärjestelmä huomioi esimerkiksi neuvolatoiminnassa eri ryhmät: on lastenneuvola, äitiysneuvola, kouluterveydenhuolto ja työterveyshuolto. Ikäihmisten palveluihin ja terveyteen keskittyvää omaa "neuvolaa" ei kunnissa useinkaan ole, joka huolehtisi heidän terveystarpeistaan ja neuvoisi heitä palveluviidakon syövereissä. Voi olla, että erilaisia tapaturmia kyettäisiin ehkäisemään paremmin, jos esimerkiksi korkeisiin verenpaineisiin ja verensokereihin pystyttäisiin puuttumaan ennen kuin sattuu toimintakykyä rajoittavia kaatumisia. Vaikka aina tullaan tarvitsemaan laitoshoitoa ja kotiin tarjottavia palveluita, vanhusneuvolalla voisi olla merkitystä niin kunnan kuin ikääntyvän itsensä toiveeseen, että ikääntyvä voisi asua kotona mahdollisimman pitkään.

Kunnissa tulisi vakavasti pohtia, mikä olisi se taho, jonka kautta tietoa ja tukea olisi mahdollista välittää ikäihmisille. Kenties Mäntsälään kaavailtu vanhusneuvola voisi vastata tällaiseen tarpeeseen?

Johanna Koivuniemi

Vanhainkodin osastonhoitaja

Keskustan ehdokas, numero 152

Julkaistu Mäntsälä-lehdessä 23.10.2008