Päivähoidon palvelutarpeen kasvu vaatii ennakointia

25.09.2008

Mäntsälä on kasvava kunta. Iso osa kuntaan muuttavista on lapsiperheitä, minkä vuoksi tarve päivähoito- ja koulupalveluille voi olla nopeaa ja arvaamattoman voimakasta. Paikallislehdistä on voinut lukea niin kunnan kuin rakennusyhtiöidenkin arvioita, että Mäntsälän asukasmäärä voisi kasvaa vielä noin 10 000 asukkaalla.

 

Kasvukunnassa olisi pystyttävä edes jotenkin ennakoimaan tulevaa palvelutarvetta. Tänä vuonna esimerkiksi päivähoitopalveluiden tarve oli Hyökännummella niin voimakasta, että osa perheistä joutui siirtämään suunnitelmiaan lapsen päivähoidon aloittamisesta tai turvautumaan aluksi sijaishoitopaikkaan. Tästä saattoi aiheutua perheille ylimääräistä stressiä ja kustannuksia. Jos kunnan kasvutavoitteet ja –pyrkimykset säilyvät, on todennäköistä, että päivähoito- ja koulupaikkojen tarve edelleen kasvaa.

 

Kunnassa on tehtävä suunnitelmia ja arviointeja mahdollisen, mutta todennäköisen palvelutarpeen kasvun varalle. Miten saadaan päivähoitopaikkoja lisää? Voitaisiinko hoito-ongelmia lieventää kotihoidontuen Mäntsälä-lisällä? Mielestäni kyllä, koska tämä mahdollistaisi yhä useamman vanhemman jäämisen kotiin hoitamaan lasta. Päätös tästä tulisi tehdä nopeasti.

 

Työelämän ollessa entistä kuormittavampaa ja perheiden tukiverkoston ollessa kapeamman - kun lähisukulaiset asuvat etäällä – voisi kunta toimivilla palveluillaan vähentää tai poistaa vanhempien stressiä siitä, saadaanko lapselle hoitopaikkaa lähistöltä tai riittävätkö rahat kotihoidontuella. Kokemukseni mukaan päiväkotihoito Mäntsälässä on erittäin laadukasta, mutta usein lapsen päivähoitoon laittaminen voi olla vanhemmalle aluksi henkisesti raskasta.

 

Rakennetaan yhdessä parempaa Mäntsälää,

 Johanna Koivuniemi

äiti, osastonhoitaja

Hyökännummi

 

Julkaistu Mäntsälän Viikkouutisissa 25.9.2008

24.03.2019Koivuniemi jatkaa Suupohjan Suomi-Venäjä-seuran puheenjohtajana
02.03.2018Koivuniemi jatkaa Vakuutusyhtiö Kalevan luottamusmiehenä!
28.02.2017Koivuniemi ehdolle Kauhajoen kaupunginvaltuustoon
23.02.2017Koivuniemi ehdolla EePeen edustajistoon numerolla 143
29.12.2016Koivuniemi jatkaa MLL-yhdistyksen johdossa
31.01.2016Puhe enkelikirkossa 31.1.2016
11.08.2014Nannan Paja -blogi avattu
01.07.2014Kalkunmäen teiden liikenneturvallisuuden parantaminen - kuntalaisaloite
01.07.2014Kauhajoen kaupungin liikenneturvallisuussuunnitelman laatimiseksi - kuntalaisaloite
09.02.2014Puhe Kauhajoen Enkelikirkossa 2.2.2014
31.10.2013Johanna ehdolla Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin edustajistoon numerolla 87
19.09.2013Perhe kasvoi tytöllä
14.09.2013Johannan kotisivuilla 25 000 kävijän raja rikki
21.03.2013Koivuniemelle 31 ääntä Eepeen vaaleissa
08.02.2013Johannan numero Eepeen vaaleissa on 233
04.02.2013Johanna ehdolla Eepeen edustajistovaaleissa
29.12.2012Luna-koruja kotikutsuilta
09.06.2012Keskustan puoluekokouksessa Rovaniemellä pitämäni puhe
21.04.2012Etelä-Pohjanmaan Keskustan vuosikokouksessa pitämäni puhe
04.03.2012Helsingin Sanomissa julkaistu kirjoitus
03.03.2012Kotihoidontukea koskeva kirjoitus Kalevassa
01.08.2011Perheemme kasvoi tyttärellä
28.12.2010Koivuniemelle ero kunnallisista luottamustoimista
01.06.2010 12.00Keskustan johtoon Paavo, Antti ja Jarmo!
26.03.2010Kuusi luokkaa säilyköön niin Ohkolassa kuin Hyökännummella
18.03.2010Keskusta menestyy samanlaisella politiikalla niin maalla kuin kaupungeissa
12.03.2010Vesaiset opastaa pilkkimään!
13.12.2009Mäntsälästä lahja Vesaistaloon
01.12.2009Johannalle 3000 ääntä Kalevan vaaleissa
08.10.2009Ehdolla vakuutusyhtiö Kalevan vaaleissa
26.08.2009Mäntsälän Vesaiset herätettiin henkiin
05.06.2009Saimme pojan!
21.04.2009Valtuustoaloite kouluverkkoasian käsittelyn nopeuttamiseksi
11.03.2009Kaksi kuntalaisaloitetta
05.03.2009Maahanmuuttajien kielikoulutukseen on panostettava
26.01.2009Valtuusto jakoi luottamustehtävät
29.10.2008Tarkistuslaskennassa yksi ääni lisää
26.10.2008 23.00Koivuniemelle 85 ääntä ja valtuustopaikka!
23.10.2008Lapsiystävällinen Mäntsälä
23.10.2008Inhimillinen vanhuus
23.10.2008Rakennetaan elinvoimainen Mäntsälä
20.10.2008Haittavero epäterveellisille elintarvikkeille
16.10.2008Äänestäminen kannattaa!
09.10.2008Yhteisöllisyyden kaipuu
07.10.2008Koti löytyi Mäntsälästä
25.09.2008Päivähoidon palvelutarpeen kasvu vaatii ennakointia
04.09.2008Hyökännummi -osa Mäntsälää?
02.06.2008Hyökännummelle oma äänestyspaikka