Kaksi kuntalaisaloitetta

11.03.2009

Tein tänään kaksi kuntalaisaloitetta lähitiemme Tasalantien peruskorjaukseen ja liikenneturvallisuuteen liittyen. Saimme mieheni kanssa ennen pienen poikamme kyllästymistä kerättyä aloitteisiin neljäntoista naapurimme nimet.

Huomenna seuraavat aloitteet lähtevät postiin ja kohti Mäntsälän kuntaa.

* * *

Tasalantien peruskorjaus ja loppuosan päällystäminen

Hyökännummella Ohkolantieltä alkava ja Roinilantiehen päättyvä Tasalantie kaipaa pikaista peruskorjausta. Tie on alkuosaltaan asfaltoitu ja loppuosa Pistolantien kohdalta Roinilantiehen saakka on päällystämätön.

Tasalantien vaikutuspiirissä on runsaasti pientaloasutusta, päiväkoti ja kerhotalo sekä ryhmäperhepäiväkotikin lähellä.

Tasalantien alkuosan asfaltti on huonokuntoinen. Suurimmat ongelmat koskevat kuitenkin tien päällystämätöntä loppuosaa, joka on varsinkin keväisin ja syksyisin pahasti kelirikkoinen. Tietä kuormittaa tien varren pientaloalueen jokapäiväinen liikennöinti, mutta myös läpikulkuliikenne Ohkolantieltä ja muun muassa tien varrella sijaitsevalta päiväkodilta Roinilantielle ja sitä kautta Linjatielle.

Kunnan katupäällikön Asko Määttäsen mukaan Tasalantien loppuosan päällystäminen vaatii kunnon rakennustyöt, koska tie on syntynyt savikon päälle soraa lisäämällä. Tien loppuosan kunnollisen rakentamisen ja päällystyksen kustannusarvioksi on arvioitu 120 000 euroa.

Esitämme, että Mäntsälän kunta ryhtyy toimenpiteisiin Tasalantien alkuosan päällysteen uusimiseksi sekä tien loppuosan peruskorjaamiseksi ja asfaltoimiseksi.

Mäntsälässä 11.3.2009

Johanna Koivuniemi ja 15 muuta allekirjoittajaa.

* * *

Tasalantien liikenneturvallisuuden parantaminen

Hyökännummella Ohkolantien ja Roinilantien välillä kulkevan Tasalantien liikenneturvallisuutta tulisi parantaa. Tien vaikutuspiirissä on runsaasti pientaloasutusta, seurakunnan kerhotalo ja päiväkoti.

Tasalantietä käyttävät päivittäin tien vaikutuspiirin asukkaat, mutta se on myös läpikulkutie Ohkolantieltä Roinilantielle ja siitä joko Linjatielle tai Jyväläntielle.

Tasalantien reunoilla ei ole erityisiä jalkakäytäviä tai pyöräkaistoja. Tasalantiellä on myös neljä tasa-arvoista risteystä tieliittymien vuoksi. Parissa risteyksessä pensas- ja puuistutukset haittaavat tienkäyttäjän näkyvyyttä niin, että oikealta tulevaa ei välttämättä huomaa ennen kuin vasta risteysalueella.

Läpikulkuliikenne on Tasalantiellä joinain aikoina hyvin vilkasta ja joskus vauhdikastakin. Tien varrella asuu paljon lapsiperheitä, joten tie on erityisesti kouluvuoden aikana autoilijoiden lisäksi koululaisten ja pikkulasten ahkerassa käytössä.

Esitämme, että kunta suunnitellessaan parannuksia Hyökännummen alueen liikenneturvallisuuden osalta harkitsi:

a)      läpikulkuliikenteen kieltämistä Tasalantiellä

b)      kärkikolmioiden asentamista sivuteiltä tuleville nykyisin tasa-arvoisina pidettyihin risteyksiin tai vaihtoehtoisesti näköesteiden poistamista.

Mäntsälässä 11.3.2009

Johanna Koivuniemi ja 15 muuta allekirjoittajaa.

 

24.03.2019Koivuniemi jatkaa Suupohjan Suomi-Venäjä-seuran puheenjohtajana
02.03.2018Koivuniemi jatkaa Vakuutusyhtiö Kalevan luottamusmiehenä!
28.02.2017Koivuniemi ehdolle Kauhajoen kaupunginvaltuustoon
23.02.2017Koivuniemi ehdolla EePeen edustajistoon numerolla 143
29.12.2016Koivuniemi jatkaa MLL-yhdistyksen johdossa
31.01.2016Puhe enkelikirkossa 31.1.2016
11.08.2014Nannan Paja -blogi avattu
01.07.2014Kalkunmäen teiden liikenneturvallisuuden parantaminen - kuntalaisaloite
01.07.2014Kauhajoen kaupungin liikenneturvallisuussuunnitelman laatimiseksi - kuntalaisaloite
09.02.2014Puhe Kauhajoen Enkelikirkossa 2.2.2014
31.10.2013Johanna ehdolla Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin edustajistoon numerolla 87
19.09.2013Perhe kasvoi tytöllä
14.09.2013Johannan kotisivuilla 25 000 kävijän raja rikki
21.03.2013Koivuniemelle 31 ääntä Eepeen vaaleissa
08.02.2013Johannan numero Eepeen vaaleissa on 233
04.02.2013Johanna ehdolla Eepeen edustajistovaaleissa
29.12.2012Luna-koruja kotikutsuilta
09.06.2012Keskustan puoluekokouksessa Rovaniemellä pitämäni puhe
21.04.2012Etelä-Pohjanmaan Keskustan vuosikokouksessa pitämäni puhe
04.03.2012Helsingin Sanomissa julkaistu kirjoitus
03.03.2012Kotihoidontukea koskeva kirjoitus Kalevassa
01.08.2011Perheemme kasvoi tyttärellä
28.12.2010Koivuniemelle ero kunnallisista luottamustoimista
01.06.2010 12.00Keskustan johtoon Paavo, Antti ja Jarmo!
26.03.2010Kuusi luokkaa säilyköön niin Ohkolassa kuin Hyökännummella
18.03.2010Keskusta menestyy samanlaisella politiikalla niin maalla kuin kaupungeissa
12.03.2010Vesaiset opastaa pilkkimään!
13.12.2009Mäntsälästä lahja Vesaistaloon
01.12.2009Johannalle 3000 ääntä Kalevan vaaleissa
08.10.2009Ehdolla vakuutusyhtiö Kalevan vaaleissa
26.08.2009Mäntsälän Vesaiset herätettiin henkiin
05.06.2009Saimme pojan!
21.04.2009Valtuustoaloite kouluverkkoasian käsittelyn nopeuttamiseksi
11.03.2009Kaksi kuntalaisaloitetta
05.03.2009Maahanmuuttajien kielikoulutukseen on panostettava
26.01.2009Valtuusto jakoi luottamustehtävät
29.10.2008Tarkistuslaskennassa yksi ääni lisää
26.10.2008 23.00Koivuniemelle 85 ääntä ja valtuustopaikka!
23.10.2008Lapsiystävällinen Mäntsälä
23.10.2008Inhimillinen vanhuus
23.10.2008Rakennetaan elinvoimainen Mäntsälä
20.10.2008Haittavero epäterveellisille elintarvikkeille
16.10.2008Äänestäminen kannattaa!
09.10.2008Yhteisöllisyyden kaipuu
07.10.2008Koti löytyi Mäntsälästä
25.09.2008Päivähoidon palvelutarpeen kasvu vaatii ennakointia
04.09.2008Hyökännummi -osa Mäntsälää?
02.06.2008Hyökännummelle oma äänestyspaikka