Yhteisöllisyyden kaipuu

Yksinäisyys on yhä yleisempää. Stakesin julkaiseman kouluterveyskyselyn mukaan joka kymmenennellä yläasteikäisellä ei ole yhtään ystävää. Vanhusten yksinäisyydestä on puhuttu jo kauan. Nyt Kauhajoen koulutragedian jälkeen kaikkialla puhutaan yhteisöllisyydestä ja sen tärkeydestä.

Koulumaailma on yksi lasten ja nuorten keskeisimmistä yhteisöistä. Nuoruudessa ystävät koetaan paljon läheisimmiksi, kuin vaikkapa vanhemmat. Ystävien puute tai koulussa koettu kiusaaminen ovat asioita, jotka vaikuttavat usein syvästi nuorten itsetuntoon. Näiden asioiden aikaansaama itseluottamuksen puute ja hylätyksi kokemisen tunne voivat ulottaa vaikutuksensa pitkälle aikuisikään.

Tähän ongelmaan eivät ole ensisijaisia keinoja nuorisopsykiatriset palvelut, joiden pulaa pidetään usein syynä ongelmien lisääntymiseen. Sekä vanhempien että opettajien tulee pitää silmät auki ja uskaltaa puuttua koulukiusaamiseen tai nuoren kokemaan hätään.

Kotona lasten kasvatuksessa tulee opettaa erilaisuutta ja muiden ihmisten arvostamista. Suurissa kouluissa ja luokissa yksilöiden huomiointi voi jäädä liian vähälle huomiolle.

Professori Lea Pulkkinen totesi äskettäin, että kouluissa tulisi lisätä taito- ja taideaineiden opetusta niiden lisäämän yhteisöllisyyden vuoksi. Pulkkisen ajatus on hyvä ja kannatettava.

Koulussa teoria-aineiden osuus on hyvin vahva. Osa oppilaista on parempia käytännönläheisissä aineissa. Lasten ja nuorten kehityksen kannalta on tärkeää, että jokaisella on mahdollisuus saada kouluissa osakseen onnistumisen kokemuksia.

Oman perheen - vanhempien, sisarusten ja isovanhempien - merkitystä ihmisen kokemalle yhteisöllisyydelle ei voi koskaan liikaa korostaa. Monien ongelmien lisääntyminen johtuu osaltaan kotien ongelmien kasvusta.

Avioerot, perheväkivalta sekä päihde- ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet kodeissa. Nämä ongelmat heijastuvat suoraan lasten ja nuorten elämään ja aiheuttavat heille ongelmia.

Sukujen hajautuessa eri puolille Suomea ja maailmaa, läheisten ihmisten tukiverkosto kapenee jatkuvasti. Ongelmien ilmaantuessa perheet jäävät yksin ja ilman läheisten tukea ja apua.

Ikääntyvät ihmiset kokevat yksinäisyyttä lasten ja lastenlasten asuessa satojen kilometrien päässä. Samalla omanikäiset ystävät vähitellen katoavat elämän tullessa päätepisteeseensä. Vanhainkodissa tämä tilanne on helppo huomata, kun yhä useammalla ikääntyvällä ei ole ketään omaista - ainoa yhteyttä pitävä henkilö voi olla raha-asioista huolehtiva edunvalvoja.

Nykypäivän yhteiskunnan menoa katsoessa havahtuu kysymykseen: kiinnostaako meitä, miten läheisemme voivat? Aineellisesti suomalainen yhteiskunta voi hyvin, mutta kuitenkin kaipaan takaisin sitä kulttuuria, missä omista läheisistä pidetään huoli.

Meidän ei pidä paeta yhteisöllisyyttä "työelämän kiireen" taakse, vaan asenteita on muutettava.

Katsotaan ympärillemme: Mitä sukulaisillemme kuuluu? Onko naapurissa kaikki hyvin? Onko lapsen koulukavereilla ja heidän perheillään kaikki hyvin? Miten naapurin vanha mummo voi vanhainkodissa?

Pidetään huoli lähimmäisistämme ja lähiyhteisöistämme.

Johanna Koivuniemi

vanhainkodin osastonhoitaja

terveystieteiden maisteri

Keskustan ehdokas

Julkaistu Mäntsälän Viikkouutisissa 9.10.2008