Uusi vaikutuskanava lapsille ja nuorille

Tiistai 7.4.2009 klo 22.25 - Johanna Koivuniemi

Mäntsälässä on otettu vastikään käyttöön valtakunnallinen Aloitekanava.fi -palvelu. Kanavalla lapset ja nuoret voivat esittää ideoita kotikuntansa kehittämiseksi, kommentoida muiden ajatuksia ja äänestää aloitteista. Palvelun ideana on, että nämä aloitteet etenevät edelleen kuntapäättäjille ja että myös kunnan toimielimistä voidaan esittää lapsille ja nuorille sinne ideoita kommentoitaviksi.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, nuoret, lapset, kunta, päätöksenteko, aloite, nuorisotilat, nuorisotyö, nuoriso

Nuorille kokoontumispaikka Hyökännummelle

Sunnuntai 19.10.2008 klo 21.55 - Johanna Koivuniemi

Hyökännummen koulun pihalle oli tänään puolenpäivän aikoihin pystytetty Keskustan teltta, jossa oli mahdollista tavata alueen kuntavaaliehdokkaita. Mukana oli jututettavana myös kansanedustaja Antti "Kanki" Kaikkonen.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: blogi, nuoret, Hyökännummi, nuorisotyö, koulu, vaalit, Antti Kaikkonen

Hurjaa liikennettä

Sunnuntai 28.9.2008 klo 21.02 - Johanna Koivuniemi

Vietimme perheen kanssa viikonlopun mieheni kotiseudulla Etelä-Pohjanmaalla. Tunnelmat alueella olivat surumieliset tiistaina sattuneen Kauhajoen kouluammuskelun vuoksi.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: liikennepolitiikka, liikenne, Alahärmä, Kauhajoki, maantie, nuoriso, auto, blogi