Ehdolle kunnallisvaaleihinTorstai 13.3.2025 - Johanna Koivuniemi Esittelytekstiini kirjoitinkin, että olen ollut politiikassa ja vaikuttamistyössä mukana yli puolet elämästäni. Neljän vuoden takaisissa kunnallisvaaleissa en kuitenkaan ollut ehdolla. Silloin tuntui, että tarvitsin hetken hengähdystauon vaikuttamistyöstä, ja ajattelin, että olisi kiva kokeilla jotain muuta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit, kauhajoki, kunta, politiikka |
Arjessa läsnäoleva KauhajokiLauantai 8.4.2017 - Johanna Koivuniemi Myönnän, että vielä kuusi vuotta sitten ajattelin, ettei minusta ikinä tule kauhajokista. Nyt koen, että Kauhajoesta on tullut osa perhettäni. Haluan olla itse kehittämässä Kauhajokea niin, että jokainen täällä asuva voisi kokea kunnan omakseen – paitsi elämänsä täällä asuneet, myös vastikään tänne tullut maahanmuuttaja. Yhteistyön tekemisessä ja toisten hyväksymisessä on vielä kehittämisen varaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kauhajoki, kunnallisvaalit, kunta, kaupunki, palvelut |
Ajatuksia kuntavaalien allaMaanantai 6.3.2017 - Johanna Koivuniemi Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on kuulunut omaan elämääni koko aikuisiän - ainakin jollakin muotoa. Mielestäni vaikuttamista kuntatasolla ei tehdä vain kunnanvaltuutettuna - keskeisiä vaikuttajia kuntatasolla on paitsi jokainen kuntalainen - myös erilaiset järjestöt. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit, kunta, kaupunki, valtuutettu, ehdokas, hyvinvointi |
Ilo tulee antamisesta!Lauantai 30.11.2013 klo 0.19 - Johanna Koivuniemi Oli kivaa olla tänään taas viimevuotiseen tapaan mukana Joulupuu-päivystyksessä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joulupuu-keräys, MLL, nuorkauppakamari, Kauhajoki, joulu, lahjoitus, hyväntekeväisyys |
Lapsilisäkö ongelmien syy?Sunnuntai 4.11.2012 klo 13.11 - Johanna Koivuniemi Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubakin kannanottoa lapsilisien poistamisesta on uutisoitu kaikissa medioissa. Schubak esitti lapsilisien poistoa sillä perusteella, että ”ne tukevat huonomman aineksen lisääntymistä”, ja hänen mielestään on turha ihmetellä, miksi täällä on huumeriippuvaisina syntyviä lapsia ja huostaanottoja alkoholistivanhemmilta. Lisäksi Schubakin mukaan lapsilisät lisäävät syrjäytymistä, sillä ne kannustavat perheitä hankkimaan lapsia huolimatta siitä, onko perheellä mahdollisuuksia ottaa vastuuta lasten kasvattamisesta. |
2 kommenttia . Avainsanat: blogi, lapsilisät, Saul Schubak, kokoomusnuoret, lapsiperheet, köyhyys, huumeet, alkoholi |
Isäkuukausi tekee hyvää koko perheelleMaanantai 2.7.2012 - Johanna Koivuniemi Kesäkuussa uutisoitiin useissa medioissa (esimerkiksi MTV3:ssa), että Suomessa isäkuukauden käyttää vain 27,7 prosenttia isistä, kun vaikkapa Ruotsissa mahdollisuuteen tarttuu noin puolet isistä. Eniten isäkuukautta pidetään Ahvenanmaalla ja vähiten Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lisäksi on selvitetty, että korkeasti koulutetut pitävät isäkuukauden herkemmin kuin matalammin koulutetut. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: isäkuukausi, isä, vanhempainvapaa, koti |
Mikä maksaa ja mistä kannattaa maksaa?Maanantai 5.9.2011 klo 21.01 - Johanna Koivuniemi Kuntien ja kuntayhtymien taloudet ovat tiukilla, minkä on jokainen asioita seuraava veronmaksaja huomannut. Suurimmaksi syyksi huonoon tai tappiolliseen taloustilanteeseen löytyy usein lähes puhujasta riippumatta erikoissairaanhoito ja sen aiheuttamat kustannukset. Vaikka asiassa voi euromääräisesti olla perää, onko todellisuudessa kyse sellaisesta asiasta, josta löytyy löysää? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, erikoissairaanhoito, euro, raha, kustannukset, arvot, sairaanhoito, terveys |
Keskustalla on aate hukassaLauantai 18.6.2011 klo 23.44 - Johanna Koivuniemi Eduskuntavaaleista on kaksi kuukautta ja uusi hallitus on astumassa virkaansa. Yli kahdeksan vuotta valtaa käyttänyt Keskusta on aloittamassa oppositiotaivaltaan yhdessä Perussuomalaisten kanssa. Suomen poliittinen tilanne on asettunut näin normaaliuomiinsa. |
3 kommenttia . Avainsanat: Keskusta, eduskuntavaalit, perussuomalaiset, puolue |
Yksin!Lauantai 20.11.2010 klo 23.47 - Johanna Koivuniemi Viimeisten vajaan kahden kuukauden ajan olen viettänyt viikon arkipäivät yksin kahden pienen lapseni kanssa, kun mieheni lähti töihin neljän tunnin ajomatkan päähän. Päätöksen tekeminen perheemme tulevasta asuinpaikasta ei ollut kummallekaan meistä vanhemmista helppo, ja asiassa jouduttiin tekemään kompromisseja. Halu jatkaa omassa suhteellisen uudessa työpaikassani oli vahva, mutta usko omaan jaksamiseen viikkoleskenä oli myös aika vahva. Siksi päätimme tehdä tilapäisjärjestelyn, että asumme viikot eri paikkakunnilla ja olemme koko perhe yhdessä vain viikonloppuisin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, perhe, muutto, kunnallispolitiikka |
Lomassa on taikaa!Sunnuntai 18.7.2010 klo 22.01 - Johanna Koivuniemi Kesä on kuumimmillaan – samoin kesälomakausi. Kesän ainoa lomaviikko on itselläni takana ja huomenna jatkuvat työt. Tosin tämäkin lomaviikko oli palkatonta, koska aloitin nykyisessä työpaikassani vasta huhtikuun lopussa. Toivoa sopii, että lomaa olisi ensi kesänä hiukan enemmän. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, loma, Turku, historia, vapaa-aika, Muumimaailma |
Suomi tarvitsee perheministeriönLauantai 29.5.2010 klo 20.00 - Johanna Koivuniemi Suomessa olisi syytä perustaa oma perheministeriö. Suomi ikääntyy hurjalla vauhdilla, mutta uusia sukupolvia ei kuitenkaan synny samalla tahdilla. Perhepolitiikka onkin tämän ikääntyvän suomalaisen yhteiskunnan tärkein yhteiskunnallisen vaikuttamisen sektori. Nykyisen elintason ja hyvinvointipalveluiden säilyttäminen käy mahdottomaksi, jos uutta sukupolvea ei ole ottamaan vastuulleen yhteiskunnan rattaiden pyörittämistä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, perhe, perhepolitiikka, ministeriö, arvot |
Politiikka lähelle ihmistäSunnuntai 9.5.2010 klo 21.38 - Johanna Koivuniemi Eilen oli valtakunnallinen, jo perinteeksi muodostunut rollaattorimarssipäivä. Toukokuun toinen lauantai toteutettava rollaattorimarssi toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2007. Marssin tarkoituksena on järjestää vanhuksille mahdollisuus ulkoiluun. Valitettavasti mahdollisuutta ulkoiluun ei vanhainkodeissa ja muissa hoitolaitoksissa asuvilla ole säännöllisesti. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, vapaaehtoistyö, vanhustenhoito, Mäntsälä, rollaattorimarssi |
Ylen kohtuuton palkkaMaanantai 3.5.2010 klo 19.03 - Johanna Koivuniemi Tänään uutisoitiin, että Yleisradion uusi toimitusjohtaja Lauri Kiviselle maksetaan palkkaa 25 000 euroa kuukaudessa. Kivisen edeltäjä Mikael Jungnerille maksettiin 16 000 euron kuukausipalkkaa. Työmies ja –nainen ovat varmasti palkkansa ansainneet, mutta jokin kohtuus pitäisi palkkauksessakin olla. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, palkka, Yleisradio |
Uusia taitoja koululaisilleSunnuntai 28.2.2010 klo 20.24 - Johanna Koivuniemi Mietimme juuri yläkouluikäiselle pikkuveljelleni aihetta, mistä hän voisi pitää mielipidepuheen huomenna koulussa. Pitääkö puhe esimerkiksi siitä, että ruotsista pitäisi tehdä valinnainen aihe tai että nuorille pitäisi järjestää lisää kesätyöpaikkoja. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, koulu, oppiaineet, opiskelu |
Itsenäisyyden merkitysSunnuntai 6.12.2009 klo 17.03 - Johanna Koivuniemi Tulin juuri kotiin Mäntsälän kunnan ja seurakunnan järjestämästä itsenäisyyspäivän juhlasta. Aluksi kirkossa oli jumalanpalvelus, minkä jälkeen seurakuntatalolla itsenäisyysjuhla. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, itsenäisyys, Suomi, Itsenäisyyspäivä |
Kurjuutta jakamassaTiistai 17.11.2009 klo 19.55 - Johanna Koivuniemi Eilen pidetyssä kunnanvaltuuston kokouksessa keskustelun päähuomio kohdistui tulevan vuoden veroprosenttiin. Esitykset ja äänestykset noudattivat aika lailla ennakko-odotuksia. Valtuuston vasemmalta puolen esitettiin veroprosentin korottamista nykyisestä 19,50:stä 20:een prosenttiin, kun taas oikealta laidalta esitettiin veroprosentin pitämistä nykyisellään. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, kunnallispolitiikka, kuntatalous, veroprosentti |
Kestovaippojen käyttäjäksi - minäkö?Tiistai 6.10.2009 klo 22.09 - Johanna Koivuniemi Luin jutun kestovaippoja käyttävästä äidistä sunnuntain Keski-Uusimaasta. Jutusta sain tietää, että nyt vietetään kestovaippaviikkoa. Kestovaippaviikkoa vietetään ensimmäistä kertaa, mutta siitä on tarkoitus tulla vuosittainen tapahtuma. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, kestovaipat, vaippa, ympäristö |
Koulut ja talousMaanantai 21.9.2009 klo 23.00 - Johanna Koivuniemi Kovaa kohua herättänyt valtuuston kokous on takana. Valtuusto päätti Mäntsälän pitkän tähtäimen kouluverkosta yksimielisesti, mutta monin sanankääntein. Asiasta käytiin pitkään keskustelua. Kuuden koulun lakkauttaminen on kaikesta huolimatta kova juttu. Alakoulujen määrä laskee 17:stä 11:een. Kouluverkkoselvityksen mukaan tehty päätös oli kuitenkin ainoa oikea. |
1 kommentti . Avainsanat: koulu, kouluverkko, säästöt, kuntatalous, talous, homekoulut, sivistys, Mäntsälä |
Kylät ja yhteisöllisyys muutoksen kourissaLauantai 12.9.2009 klo 18.26 - Johanna Koivuniemi Niin Mäntsälässä kuin monessa muussakin kunnassa ollaan käymässä tai käyty vilkasta keskustelua kyläkoulujen kohtalosta. Keskusteluissa koulujen lakkauttaminen nähdään samalla kyseisten kylien kuolemana. Usein koulut ovatkin viimeisiä palveluita, joita itse kylillä on, koska kyläkaupat ovat hävinneet kyläkuvista jo aikaa sitten. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mäntsälä, kylä, yhteisö, yhteisöllisyys, harrastaminen, koulu, kyläkauppa, kunnallispolitiikka. |
Äidit politiikassaTorstai 30.7.2009 klo 11.25 - Johanna Koivuniemi On ollut ihmetystä herättävää lukea viime aikoina niin pää- kuin mielipidekirjoituksia, joissa pohditaan tuoreen europarlamentaarikko Riikka Mannerin raskautta ja sitä, olisiko siitä pitänyt kertoa jo aiemmin jne. Työelämän suhteen kaikki korostavat, että raskaus ja perheen perustaminen eivät saa vaikuttaa työpaikan saantiin, eivätkä ne saa olla syrjintäperusteita. Lainsäädäntö estää syrjinnän raskauden perusteella. Mielenkiintoista on nyt, kuinka piilosovinismi ja ihmisten todelliset ajatukset nousevat pintaan, kun on kysymys politiikasta ja luottamustoimista. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogi, äitiys, vanhemmuus, politiikka, työelämä, Euroopan parlamentti, Riikka Manner, sovinismi, tasa-arvo |
Johanna Koivuniemi - kauhajokisten puolella